Iso-Britanniassa toimivan WJ Groupin tutkimus- ja kehityspäällikkö Richard Davisin mukaan yritys on käyttänyt Trysil Road Marking Machines’in Trafficprinteriä viime vuoden ajan. Richard on myös ollut Trysil RMM:n yhteyshenkilö WJ Group Trafficprinter-projektissa siitä lähtien, kun se ensimmäisen kerran esiteltiin Lontoossa vuonna 2017.
Ja hänestä on selvää että kuumamassaprintterillä on Iso-Britannian markkinoilla valtava potentiaali.
”Tähän mennessä olemme tehneet useita koemerkintäkohteita, jotka ovat saaneet erittäin hyvän vastaanoton. Olemme vahvasti ajamassa ajattelun muutosta Ison-Britannian tiemerkintäteollisuudessa ja kannustamme aktiivisesti käyttämään tällaisia turvallisuutta lisääviä koneita sekä kansallisilla moottoriteillä että kuntien hallitsemilla paikallisteillä”, Davies sanoo.
WJ Groupin perusti nykyinen toimitusjohtaja Wayne Johnston vuonna 1987. Aluksi se oli pieni, kahden työporukan tiemerkintäyritys. WJ menestyi ja laajentui sekä luonnollisen kasvun että yritysostojen kautta tieturvallisuuden eri osa-alueille.
Tiemerkintöjen uusiminen
“Teemme tiivistä yhteistyötä Trysil RMM:n kanssa kehittääksemme edelleen ajoneuvon skannaus- ja kohdistusominaisuuksia, jotta voimme uusia olemassaolevia tiemerkintöjä entistä tehokkaammin. Testaus etenee hyvin, ja tarvitsemamme muutostoiveet otetaan vastaan ja niihin reagoidaan”, hän sanoo.
WJ Group on nyt Iso-Britannian johtava ja luotetuin tiemerkintä- ja tieturvallisuusyritys. Se tukee päätieverkostoja, paikallistieverkostoja ja yksityisiä markkinoita tarjoamalla ratkaisuja, jotka mahdollistavat turvallisia ja kestävän kehityksen periaatteella toteutettavia matkoja kaikille.
“Toimintamme perustuu neljälle ydinarvollemme, jotka ovat turvallisuus, toimitusvarmuus, innovatiivisuus ja yhteisöllisyys”. Richard sanoo.
Richard tähdentää, että Trysil RMM:n kuumamassatulostin vaikuttaa liikenneturvallisuuteen – vähentämällä tiellä tehtävän työn tarvetta ja parantamalla merkintöjen näkyvyyttä autonomisille ajoneuvoille.
Autonomiset ajoneuvot
“Tutkimusten mukaan tulostetut tiemerkintäsymbolit, etenkin, kun ne tehdään erillisillä pisteillä, näkyvät paremmin autonomisten ajoneuvojen antureille, joita testataan ja käytetään tieliikenteessä yhä enenevissä määrin”, hän sanoo.
”Tulevaisuudessa on erittäin tärkeää, että tiemerkinnät ovat mahdollisimman heijastavia, näkyviä sekä pitkäikäisiä, ja näemme, että Trafficprinter tekee juuri sitä, mitä tarvitaan”, Richard lisää.
WJ Groupin asema Iso-Britannian tiemerkintämarkkinoilla oli vahva jo vuonna 2012, jolloin he saivat Lontoon olympialaisten tiemerkintäurakan.
“Olimme erittäin ylpeitä voidessamme osallistua tähän projektiin ja olla osana varmistamassa liikenteen sujuvuutta olympialaisten aikaan. Tämä oli Iso-Britannian suurin tiemerkintäurakka”, toimitusjohtaja Wayne Johnson tähdentää.
Koulutusta ja merkintää
Olympialaisten kanssa samana vuonna perustettiin koulutusosasto, joka oli Iso-Britannian ensimmäinen erikoisesti tiemerkintä- ja tieturvallisuusalaan keskittynyt opinahjo. Myöhemmin yritys laajensi toimintaansa keskinopeuskameroihin, ja vuonna 2020 laajennuttiin älyliikennesektorille. Tämä tapahtui lisäämällä valikoimaan mm. ajoneuvon pysähtymisvalvonta, erilaiset valvontakamerajärjestelmät, aurinkokennovoimanlähteet, automaattiset rekisterikilven tunnistusjärjestelmät ja päästömittauslaitteistot.
WJ Groupilla on todellakin laaja toiminta-alue, mikä on lisänä yrityksen erikoisosaamiselle: valtaväylien ja paikallisteiden muodostaman verkoston tiemerkinnöille, joiden tekemisessä Trysil RMM:n tiemerkintäautot tulevat osoittamaan vahvuutensa.
”Teemme tiemerkintöjä Iso-Britannian pää- ja paikallistieverkostoille, ja olemme tehneet Trafficprinterillä koemerkintöjä molemmille verkostoille. Tuloksia on seurattu ja tutkittu, ja alustavat tulokset ovat olleet erittäin myönteisiä, ja olemme innoissamme potentiaalimme täysimittaisesta käytöstä”, Richard kiteyttää.